Minusta ärsyttävin on yleensä päähahmo jonka historia on arvoitus. Cloud, Squall, Zidane ja Tidus. Miksi sen pitää aina toistaa itseään eikö päähahmo voisi muistaa historiaan.
Minusta ärsyttävin on yleensä päähahmo jonka historia on arvoitus. Cloud, Squall, Zidane ja Tidus. Miksi sen pitää aina toistaa itseään eikö päähahmo voisi muistaa historiaan.
Ihan pelin alussa? Sinä varmaankin tarkoitat nyt sitä tanssikohtausta siellä gardenissa, jolloin Squall ei edes tuntenut Rinoaa. Muutenkin, tekeekö se tyhmäksi jos ei puhu jatkuvasti? Eivät kuules muutenkaan nuo edellisissäkään FF:ssä olleet päähahmot hirveästi puhuneet. Useimmiten sen puhumisen hoitavat toiset pelattavat hahmot, jotka roikkuvat päähahmon mukana jatkuvasti. Niin juu, ja se Squallin "Whatever" voitaisiin kääntää "Ei voisi vähempää kiinnostaa." Sitähän se Squall varmaan tarkoittaakin sillä..Alunperin kirjoittanut Leon
![]()
No, minua enemmänkin ärsyttää ne hiukset.Alunperin kirjoittanut mogvisti
![]()
1997Alunperin kirjoittanut zeikk-
No mutta yrittäppäs kuule itse keksiä miten ne hahmot voisi vaikkapa vidien minuutin puhumisen aikana pyöritellä käsiään. Jos ne kädet taas olisivat sivuilla niin eihän siinä ole mitään ideaa, ja ei kyllä hirveän moni puhu niin, että pitää käsiään suorana sivuilla. Jos et ole huomannut, niin sitä toistoa esiintyy erittäin monessa muussakin paikassa eikä vain käsissä. Esim. useimpien FF:ien lopussa kun näytetään ilmalaivan lentelevän, niin siinähän se kokoajan pyörii samalla alueella.Aikaisemmin joku myös mainitsi joidenkin hahmojen jatkuvan käsien vispaamisen. Se ärsyttää myös. Näkyy varsinkin kympissä Tiduksella ja kumppaneilla. Menee hermot, ku aina kun jätkä puhuu niin kädet vispaa samaa kuviota.
No siihenhän on aika moniakin syitä. Yksi niistä on se, että Steinerhan ei edes hyväksynyt koko undercover-nimeä. Toiseksi syyksi voisi sanoa sen, että Steiner on luultavastikkin palvellut Alexandrian sotilaana koko ikänsä, ja häneltä luultavasti vaaditaankin hyvinkin tarkkaa etikettiä. Eikä muuten Steiner siinä mukana ole vapaaehtoisesti, vaan roikkuu Garnetin perässä, sillä hänen tehtävänsähhän oli aluksikin hakea Garnet. Kyllä hän kuitenkin kaavamaisuudestaan pääsee, ellet huomaa, niin hänhän kuitenkin tekee vähän kaikenlaista. Siellä South Gatella (muistaakseni oli South Gate) hän auttaa Garnettia pääsemään läpi, vaikka tietääkin, että sitä ei kyllä sallittaisi.Alunperin kirjoittanut Jaakkima
No jos kerran alarajasi kulkee FFVII:ssä, niin se tarkoittaa, että olet pelannut FFVIII:tä. Siinä voitaisiinkin jo sanoa, että alkuryhmä koostuu toistensa tuntevista henkilöistä. Squall ja Quistis tuntevat toisensa. Squall, Zell ja Seifer tuntevat toisensa. Squall, Zell ja Selphiekin tuntevat toisensa. Se on vain tarinan kannalta aika pakollista, että pelin aivan ensimmäiset minuutit liikutaan yksin. Muuten voisi vaikka joku sanoa tyyliin: "Häh? Mitä toi yks tekee ton kanssa kun alkuvideossa se oli toisella puolella maailmaa!". Täytyyhän siinä nyt edes tietää miten he törmäsivät toisiinsa.Alunperin kirjoittanut Karpo90
Mutta jos tahdot ihan sellaisia pelejä, joissa alkuhahmot tuntevat toisensa, niin pelaappa kuule kolmea ensimmäistä FF:ää. Vaikkakin FFI:ssä ja FFIII:ssä hahmot ovat aika persoonattomia, niin FFII:ssä heillä on edes jonkinlainen oma persoona.
No ehkä se vain on hiukkasen mielenkiintoisempaa saada selville siitä historiasta pelin aikana kuin tietää kaiken jo valmiiksi.Alunperin kirjoittanut linkittäjä
Itseäni ärsyttää se, että nykyiset FF:t ovat liian helppoja. Ajatelkaapa vaikka FFI:tä, ei se ole nyt mitenkään niinkään helppo. Siinä pitää jäädä kouluttamaan, kun juoni ei anna riittävästi leveleitä selviämiseen. Jo heti kun pääsee ensimmäisen sillan yli, niin löytää itsensä ongelmista jos ei ole kouluttanut yhtään.
FFII:ssäkin ensimmäinen taistelu on mahdoton.(Kuten on tarkoituskin.)
Toinen ärsyttävä asia on liian realistinen grafiikka. Olisi saanut jäädä FFIX:n tyyliseen, joka jotenkin vain sopii paremmin fantasiaan.
FFVIII on liian realistinen. Squallkin on.![]()
Babingbongbang
"Aika kämäinen mutt en jaksa deletoidakaan."
-Naskali
Ei kaikilla miehillä ole aina haku päällä. Ja sanoihan Squall Rinoalle että hän ei osaa tanssia...kuka nyt menis nolaamaan itsensä tanssilattialla yleisön ja Rinoan edessä?!Alunperin kirjoittanut Leon
Alunperin kirjoittanut Mickey
Aika laadukasta työtä square on tehnyt, mutta pari seikkaa voisi poistaa tulevaisuudessa tai olisi voinut jättää pistämättä kokonaan. Minuakin häiritsee hieman tua käsien heiluttelu, kun henkilö selittää jotain esim. X:ssä tidus heiluttelee kättään edestakaisin aina kun selittää selittää jotain. Toinen juttu minkä olisi voinut jättää pois X:stä on se naurukohtaus Lucassa... Tienny olisko pitänyt itkeä vai nauraa kun sen kuuli ekan kerran ja miksei nyt kun toisen ja kolmannenkin kerran sen näki ja kuuli. Muuten äänityöskentely on iha kohtalaisen laadukasta. Vielä yksi asia, joka hämää on CC:ssä kun karavaani pysähtyy kartalla matkustettaessa puhumaan jonkin toisen karavaanin kanssa... Miksi kaikki henkilöt hengittää täsmälleen samaan tahtiin ? Hei c'mon olisi siihen nyt pientä randomia voinut pistää, mutta ei niin ei. Muuta valittamista ei nyt heti tule mieleen. edittaan, jos tulee![]()
Viimeksi muokannut Burnhill : 7.7.2004 klo 1:10:54 Syy: ...
Eniten ärsyttää kyllä tuo Selphie. Aina niin ärsyttävän pirteä. Rupesi oikeasti käymään hermoon. Aina kun sai valita partya, niin Selphie jäi jostain kumman syystä pois...![]()
Seymourin ääninäyttely on myöskin ärsyttävä. Ääni kuulostaa todella hinttimäiseltä ja muutenkin hänen olemus on todella ärsyttävä. Hiuksistakaan en tykännyt... ^^
Samaisesta pelistä löytyy myös toinen ärsyttävä henkilö, Tidus. Hänen valituksensa kuulostaa tosi ärsyttävältä. Joka asiassa oli jotain, josta Tidus ei pitänyt. Kuulosti tosi ärsyttävältä. Ja sitten sen ähkimiset kävi myöskin hermoon.
Täysin samaa mieltä. Selphie on todella ärsyttävä sen pirteytensä kanssa. Hyppii ja pomppii kun apina ja jutut ovat kaksi kertaa tyhmempiä.Alunperin kirjoittanut Roskapussi
Toki on aika ärsyttäviä sivuhahmoja vaan en niitä rupea luettelemaan.
Eikös tälläinen ole jossain, vai muistanko väärin?![]()
wtf?
Selphie ei oikeastaan häiritse mutta kun se vauhtiin pääsee, niin minä pistän taasen vauhtia X:n rämpyttämisessä. Myös Selphien "I like trains" jutut häiritsevät. Myös Irvinen "naistenmies" olemus on raivostuttavaa, en sitten tiedä miksi mutta kyllä sen lääppimiset sun muut häiritsevät.
Otetaanpa nyt vaikka esimerkiksi... Tidus. Kävipä sille mitä tahansa niin haavoja ei näy, olisi voinut edes pari arpea olla. Sama koskee X2:n henkilöitä [kuten X:n].
Nyt on Seymorin vuoro. Kuten muut ovat sanoneetkin niin kyllä sillä on aika kummallinen ääni, se on nimittäin liian rauhallisen tuntuinen. Sehän on paha niin eikös sille olisi voitu pistää jotenkin "uhkaavampi" ääni. Lisäksi Seymorin puku häiritsee: Avonainen, hyi hyi. Lisäksi hiukset ovat... No hieman oudot.
Aiheesta poiketen; Oli hyvä kun X:n ja X2:n pistettiin vähän "muotoja" että eivät ole aivan laiheliineja, esim. kasvot on pyöreähköt kuten jalatkin.
No, eipäs tule enempää mieleen.
-
Ystäwät: Velvety ~ Astralberry ~ AoiNeko
Inhoan sellaista tiettyä "luonnetta" hahmossa, jos tämä on kamalan hiljainen, puhumaton, välinpitämätön (ainakin näennäisesti) ja yrittää tällä kaikella viestittää äärimmästä viileyttään. Tunteikkuuden vähyyskin ärsyttää ainakin minua. Sellainen tietty hajuttomuus ja mauttomuus. Siis sanalla sanottuna mitäänsanomattomuus. Kuten esimerkiksi Final Fantasy VIII:n Squall. Yh-yy! Siinä on kaiken tämän ärsyttävyyden täydellinen inkarnaatio... tuleena pikseleiksi. Ei ole tainnut riittää tekijöillä mielikuvitus, kun Squalille on luotu persoonaa... minusta kun on nyt käynyt niin, että se on jäänyt tekemättä tälle kyseiselle tampiolle kokonaan. Jos joku nyt väittää, että viileä mitäänsanomattomuus juuri on Squallin persoona, niin en kyllä usko. :p
Siis: jos hahmo on mukamas välinpitämätön ja "viileä", niin että yritys paistaa läpi, se on inhottavaa. Hahmojen ulkonäkö ei ole mikään sellainen seikka, joka saisi minussa mitään sanottavaa reakstiota sikäli aikaiseksi, että se loppupeleissä inhottaisi. Ainakaan enää tänä päivänä sillä ei ole väliä, jos joskus ammoin olikin. Nehän ovat vain pelihahmoja kuitenkin.
Oh Damn, the war is coming!
oh Damn, you feel you want it!
oh Damn, just bring it on today!
You can't live without the fire
It's the heat that makes you strong
'Cause you're born to live and fight it all the way
You can hide what lies inside you
It's the only thing you know
You're embracing that, never walk away
On se muuten hassua ettei kukaan päähahmo ole ollut kalju...? Itse en ole hiustyyliltäni "lajin" edustaja, mutta olisi välillä hauska nähdä ajeltu pää päähahmolla. Myös tummat hiukset tai vaikka kaljamaha päähahmolla tekisi piristystä pelisarjalle. Paksukainen vain luultavasti olisi hidas taisteluissa...![]()
Minua ottaa Finaleissa päähän sellaiset paikallaan tölläävät ihmiset ainakin vanhoissa jotka näyttää tanssivan musiikin tahtiin kun kävelevät paikallaan.Toinen tapaus on henkilöt jotka uhraa itsensä.Eihän siitä tule mitään jos aivan uhraudutaan.Mutta itse hahmoista IV:n Kain joka vaihtaa useammin puolta useammin kuin minä sukkia.
RPG:t ja räiskintä sekä strategia pelit rulaa!
Tuo asia on nimenomaan ärsyttävää. Tuo liika realistisuus. Tämänhän pitäisi olla final FANTASY! Joten mielestäni ainakin kymppi, kymppi kakkonen ja nähtävästi tämä tuleva kaksitoista tuntuvat vähän liian realistisilta grafiikoiltaan... Kaikki hahmot ja muut näyttävät niin oikeilta...Alunperin kirjoittanut Ryu ~Gackt~
Ysin grafiikka on myös minun mielestäni sellaista mukavan sopivaa (yksi syy miksi kyseinen peli on lempipelini).
Seiskasta voitaisiin tehdä sellainen uusi paranneltu versio jossa olisi päivitetyt graffat ja kaikki. Päästäisiin pelaamaan seiskaa kunnon grafiikoilla, kunhan ei vain mene samanlaiseksi kuin kymppi jne. Sellaista ysin laatua vain ^^.
Vaikka tämä meneekin vähän ohi topicin aiheen niin kirjoitan silti. Antakaa anteeksi...
Kyllähän Squallilla on tummaakin tummemmat hiukset. Kaljamahaa ei kyllä kenelläkään muulla, kuin Quinalla ole näkynyt, ja hänkään ei ole päähahmo.Alunperin kirjoittanut Hurja Guru
Omasta mielestäni ärsyttävin hahmo on Yuna ff X:stä. En tiedä miksi se niin paljon ärsyttää, mutta kun tyttö on niin kamalan avuton ja aran kuuloinen. Onneksi pelin edetessä Yuna oppii, ettei kannata olla koko ajan porukan vässykkä, ja lakkaa valittamasta. Ja vaikka onkin menossa kuolemaan, niin ei silti tarvitse koko ajan valittaa, koska ei muillakaan helppoa ole.
If today is the first day of the rest of
your life, what the hell was yesterday?
minkään yksittäinen hahmo ei niin häiritse tai haittaa. PAITSI, Brother ffx-2....
se on niin ärsyttävä aikunen sälli ja pomppii kun joku tepsu ja puhuu yunalle sillai typerästi ja varsinkin pelin alussa se ärsytti ja mietittitty koska siittä on tomommenon tullut?![]()
Mutta kaiken maailman typerät "woah" huudakset (hei kuka sellasia oikeestikkaan huutelee??) ja just se käsien turha heiluttelu samalla tyylillä koko ajan.![]()
Musta se ääni sopi seymourille tosi hyvin ja luulenkin, että ääni oli tarkoituksella pistetty huisin rauhalliseksi. Siitä liian rauhallisesta äänestä tulee oikeen kylmät väreet ja sitte ajan myötä se alkaa tuntuu kammottavalta, jopa pelottavalta. Hyytävää ....Alunperin kirjoittanut Shiowa
Joo no tota osittain oon samaa mieltä, mutta se asu oli myös osa seymourin luonnetta. Sitäpaitsi kyllähän vaihtelu hyvää teköö. Vai?Alunperin kirjoittanut Shiowa
Joo no mua ärsyttää ajoittain shelphie, koska se on vaan niin, Yök! Siis tarkotan sellasta lavastettuu pirteyttä. Ei tunnu aidolta.![]()
Sitten se Squall. En oikeen tiiä mikä siinä ärsyttää, mutta se vaan ärsyttää. On se kyll ajoittain iha mukavaki. Muuten tää mun nimimerkki ei viittaa että oon squall fani, vaan se nimi tuli vaan ekana mieleen, niin päätimpä, että laitan sen.
Aika vähän nuo henkilöt Finaleissa häiritsee, mutta yhdestä asiasta voisin kuitenkin purnata. Kuja, Zidane ja Vaan (FFXII) muutamia mainitakseni ovat liian naismaisia, siloposkisia miespäähahmoja minun makuuni. Voisivat enemmän keskittyä Squarella Auronin tapaisten tyyppien kehittelyyn, joilla jo ulkonäöstä huokuu karisma.
Ja tämä tulee ehkä yllätyksenä, mutta minua ei ainakaan haittaa ollenkaan nämä ylipirteät hahmot tyyliin Rikku ja Selphie. Itse asiassa molemmat kuuluvat lempihahmoihini peleissään. Tiedä sitten, mistä tämä tilastollinen poikkeavuus johtuu...![]()